sunnuntai 2. maaliskuuta 2008

Syksyn vaalit jo vahvasti mielessä

Edessä on monella tapaa mielenkiintoinen kevät. Vaikka talven (jos tätä nyt voi talveksi kutsua) harmaus ei vielä ole takana on kevään aurinkoa odotellessa suunnattava panoksia myös tulevaan syksyyn. Kunnallisvaalit ovat meille demareille tärkeä haaste, kuten toki kaikki vaalit, mutta ennenkaikkea nyt kun on aika näyttää todelliset kykymme eduskuntavaalien tappion jälkeen.

Itse olen ollut todella iloinen nuorten aktiivisuudesta alueellamme, jo nyt on hyvää tekemisen tuntua syksyä silmällä pitäen. Vaalivuosi tuo esiin taas aivan uutta väkeä ja koska kyseessä ovat kunnallisvaalit on myös nuoria ehdokkaita useampia. Me -henki, joka eduskuntavaaleissa jäi liikaa vain mainosten sloganiksi tuntuu tällä kertaa todelliselta. Vaikka nuorten ehdokkaiden haasteet ovat varmasti taas vaalibudjeteissa tai lähinnä niiden olemattomuudessa voimme koota voimiamme monella muullakin tapaa. Vaikka vaaleihin on vielä aikaa, tarvitaan nuorten, vähemmän tunnettujen ehdokkaiden esiintuloa jo varhaisessa vaiheessa. Tässä ovat hyvänä apuna facebook, kotisivut ja muut foorumit netissä, mutta tarvitaan myös todellisia kohtaamisia. Työ on nyt hoidettava niin ettei kenenkään nuoren demariehdokkaan tarvitse näissä asioissa yksin painia. Vaikka kevät sisältääkin monia tärkeitä haasteita politiikan saralla, on yksi tärkeimmistä oltava jo tässä vaiheessa tulevat kunnallisvaalit.

Hyviä ideoita ja vaalitempauksia ei kannata säästellä vaan levittää rohkeasti keskuudessamme eteenpäin, toivottavasti tähän levitystyöhön löytyy hyviä kanavia. Mitä enemmän idearikkaita, yhteiskunnallisesti valveutuneita ja fiksuja nuoria demareita kunnissa päättäjiksi valitaan sitä valoisampia aikoja on odotettavissa :-)

Ei kommentteja: