Olen hieman harmissani seurannut tätä keskustelua jäsendemokratiasta. Harmissani en suinkaan ole siksi,että jäsendemokratia on puheenaiheena vaan siitä, että keskustelu tuntuu keskittyvän vain ja ainoastaan puolueen puheenjohtajan valinnan ympärille. Kannatan toki itsekin jäsendemokratian lisäämistä, ilmanmuuta, mutta toivottavasti väki osallistuisi yhtä innokkaasti vaikka puoluekokouksen asiakirjojen kommentointiin tai vaikuttamiseen paikallisyhdistyksissä. Jokseenkin tuntuu oudolta, että puolueen uudistuminen tai kehittäminen olisi vain ja ainoastaan puheenjohtajakysymys.
Jäsendemokratiaa lisäisi mielestäni jäsenäänestys hoppuilun sijaan huomattavasti paremmin se, että keskustelisimme esimerkiksi siitä, miten työväenyhdistysten kokouksista tehtäisiin keskustelevampia ja houkuttelevampia. Mahdollisuuksia kun on vaikka vaikuttaa kunnalliseen päätöksentekoon. Harvemmin vaan ovat nämä paikallisyhdistysten kokoukset kovinkaan runsaslukuisia.
Vai olisikohan sittenkin parempi, että ihmiset voisivat vaan kotiaskareiden välillä ilmoittaa mielipiteensä vaikka netin kautta ja jatkaa ruuan laittoa. Voisihan tämä toki itsellekin sopia, eipä tarvitsisi järjestellä lastenhoitoa jos kokoukset ja päätökset tehtäisi vaan postitse tai internetin välityksellä. Sepä vasta uudistuksellista olisikin. Jos nyt sitten leimaudun vanhakantaiseksi niin menköön, mutta kyllä itse ainakin kaipaan politiikkaan keskustelua ja yhteisöllisyyttä. Olin taannoin kovin iloinen Lappeenrannan työväentalolla järjestetystä tilaisuudesta, jossa yhdessä keskustelimme puoluekokousasiakirjojen sisällöstä sekä niiden kommentoinnista. Mielipiteeni tulivat kuulluiksi ja oli mahdollisuus vaikuttaa, jäsendemokratiaahan sekin...
sunnuntai 9. maaliskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti